Category Archives: Ajankohtaista

Tradenomikoulutus kiinnosti Virroilla

Virroilla elokuussa 2016 alkava liiketalouden monimuotokoulutus kiinnosti korkeakoulujen yhteishaussa. Hakijoita oli yhteensä 166, joista ensisijaisia 60. Yritysten panostaminen henkilöstönsä koulutustason parantamiseen on nähtävissä hakijamäärässä. Yhteydenottoja tuli hakijoiden lisäksi heidän esimiehiltään ja työnantajiltaan. Opiskelu tapahtuu työn ohessa ja yrityksiin tehtävät projektit ovat tärkeässä roolissa koulutuksessa.

Valintakoe järjestetään Virroilla keskiviikkona 25.5.2016. Ennakkotehtävä julkaistaaan kuukautta ennen valintakoetta TAMKin hakusivustolla.

InnoKeuruu – uusia ideoita opiskelijavoimin

23.-24.9.2015 TAMKin medianomi- ja tradenomiopiskelijoiden tiimit kokoontuivat Keuruulle oppimaan yhdessä ideointia ja hankevalmistelua. Keulink Oy:n ja Vesuri-ryhmä ry:n yhteinen toimeksianto oli yritysryhmähankkeen alkuvalmistelua. Tampereelta tulleet viestinnän opiskelijat ja Mänttä-Vilppulan liiketalouden monimuoto-opiskelijat kilpailivat keskenään parhaasta hankeideasta Keuruun alueella. Toimiala oli määritelty etukäteen ja tiimien ratkaisut tulevat myöhemmin julkisiksi. Tiimien valmentajina toimivat lehtori Heli Antila ja korkeakouluasiamies Helena Kairamo VIrtain toimipisteestä.InnoKeuruu

Toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju Vesuri-ryhmä ry:stä ja suunnittelija Ritva Pohjoisvirta keskittyneinä Ideaali-tiimin esitykseen. Taustalla medianomiopiskelijat Piia Maaranen, Tiia Palola ja Tiia Tuhkasaari.

Kuva: Heli Antila 24.9.2015

 

Koneinsinöörin koulutus alkaa Sastamalassa ja Luoteis-Pirkanmaalla

Tiedote_2Tampereen ammattikorkeakoulu aloittaa tammikuussa konetekniikan insinöörikoulutuksen Sastamalassa ja Luoteis-Pirkanmaalla. Opetussuunnitelma on laadittu yhteistyössä alueen yritysten kanssa.

Konetekniikan AMK-insinöörin opetussuunnitelma on rakennettu huomioiden yritysten tarpeet. Koulutus sisältää sen takia muun muassa mittavan paketin biotuotetekniikan opintoja. Myös 3D-osaaminen tulee näkymään koulutuksessa vahvasti.

Insinööriopinnot tarjoavat korkeakouluasiamies Olavi Kopposen mukaan yritysten henkilöstölle ihanteellisen jatkokoulutusmahdollisuuden.

– Toivomme erityisesti, että saamme ympäri Sastamalaa ja Luoteis-Pirkanmaata hakijoita, jotka työskentelevät nyt jo yrityksissä. Koulutukseen voivat kuitenkin hakea kaikki kiinnostuneet.

Koulutus toteutetaan monimuoto-opintoina siten, että tutkinnon voi suorittaa työn ohessa.

Lähiopetusta on noin 2-3 lähipäivää kuukaudessa eri paikkakunnilla. Koulutuspaikkoja ovat Vammalan ammattikoulu, Voimarinne Karkussa, Ammatti-instituutti Iisakki Hämeenkyrössä, TAMKin I-kampus Ikaalisissa sekä TAMKin pääkampus Tampereella. Kaikki muu kuin laboratorio-opetus toteutetaan siten, että siihen voi osallistua etänä myös verkon kautta. Opetustilanteet tallennetaan, joten opiskelija voi katsoa ne jälkeenpäin omalta koneeltaan.

Tarkemmat lähiopetuspäivät ja paikkakunnat ovat tiedossa syyskuun loppuun mennessä.

Osaavaa työvoimaa yrityksille

Yritysten edustajat arvostavat sitä, että ne on otettu mukaan koulutuksen sisällön suunnitteluun.

– Pidän hienona sitä, että opiskelijat voivat sisällyttää opintoihinsa todella paljon työelämälähtöisiä projektiopintoja, jotka haetaan alueen yrityksistä, laatu- ja kehittämispäällikkö Miiro Kuusikko Fennosteel Oy:sta kertoo.

Toimitusjohtaja Mikko Nieminen, Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:sta näkee insinöörikoulutuksen turvaavan yrityksille osaavan työvoiman.

– Seutukunnalle saadaan ajan tasalla oleva uutta tietoa ja taitoa, jotka parantavat yritysten liiketoimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä, Nieminen sanoo.

Toimitusjohtaja Jarmo Nieminen Vexve Oy:sta näkee insinööriopintojen olevan paras tapa opiskelijalle vahvistaa omaa työmarkkinakelpoisuuttaan. Yritykset puolestaan saavat hänen mukaansa tärkeää uutta osaamispääomaa ja kehitysresursseja liiketoimintaansa.

Sastamalan koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti näkee insinöörikoulutuksen hienona esimerkkinä toisen asteen ja korkeakoulun yhteistyöstä.

– Koulutuksen avulla parannetaan toiminta-alueen yritysten liiketoimintaedellytyksiä, Lahti sanoo.

Hakuaika korkeakoulututkintoihin on 8. – 22.9.2015. Hakeminen tapahtuu osoitteessa opintopolku.fi.
Infotilaisuudet:

Maanantai 7.9. klo 17.00 – 18.30 Konetekniikan insinööri (amk) monimuotokoulutus, Sastamala – Ikaalinen, Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy, Puistokatu 10, Sastamala

Tiistai 8.9.2015 klo 17.00 – 18.30 aikuiskoulutuksista ja ylemmistä AMK-tutkinnoista, TAMK, Kuntokatu 3/Teiskontie 33, Tampere

Torstai 10.9. klo 17.00 – 18.30 Konetekniikan insinööri (amk) monimuotokoulutus, Sastamala – Ikaalinen, TAMK, I-Kampustila, Kyrösselänkatu 5, Ikaalinen
Koulutuksen sisältö: korkeakouluasiamies, konetekniikan koulutuspäällikkö Olavi Kopponen, TAMK, p. 040 593 7398, olavi.kopponen@tamk.fi

Lisätietoja hakemisesta: hakijapalvelut@tamk.fi
Kuvassa: Koulutuspäällikkö, korkeakouluasiamies Olavi Kopponen TAMKista (vas.), koulutuspäällikkö Pauliina Mansikkamäki Ammatti-instituutti Iisakista, koulutuksen vastuuopettaja sekä lehtori Pauliina Paukkala TAMKista.

Haku erityisryhmien vesistöohjaajaksi alkoi 7.9.2015

finland-584728_640Vesistöohjaaja (Ictyocare)

Erityisryhmien vesistöohjaaja on vesistöjä ja kalastusta tunteva ammattilainen, joka osaa laatia ja toteuttaa pieniä ja isoja vesistötapahtumia. Nämä opinnot tarjoavat mahdollisuuden kehittää ryhmän ohjaustaitoja erityisryhmien keskuudessa, johtamis- ja opastustaitoja unohtamatta.

Koulutus on tarkoitettu vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneille (sosiaali- ja terveysala), joilla on ennestään vesistökokemusta opastamisesta. Kalastusoppaan tai kalastuksenohjaajan tutkinnot katsotaan eduksi. Erä- ja luonto-oppaat kuuluvat myös tähän hakukelpoiseen ryhmään.

Hakuaika 7. – 27.9.2015.

Osallistumismaksu 500 € (sis. ALV 24 %).
Infotilaisuus järjestetään koulutuksesta kiinnostuneille 11.9.2015 TAMKin Mäntän toimipisteessä.

Koulutus alkaa 9.10.2015. Lue tarkemmat tiedot hakemista esitteestä.

Lisätietoa koulutuksesta, hankesuunnittelija Juha Happonen, TAMK,  juha.happonen@tamk.fi, p. 040 660 4670

Virroilla pop-up Café Huppari – TAMKin sosionomiopiskelijat keräämässä kokemuksia

Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskellaan usein toisin kuin perinteisessä koulussa.

Sosionomiopiskelijat siirtyivät pariksi päiväksi Virroille opiskelemaan ohjausta. Learning café Hupparissa kohtasivat toisensa innostuneet virtolaiset aikuisohjaajat, TAMKin suomalaiset ja mosambikilaiset opiskelijat, lukiolaiset ja ammattiopiston opiskelijat opettajineen.

Rennossa ilmapiirissä etsittiin yhteisiä haasteita, jaettiin kokemuksia ja suunniteltiin uusia kohtaamisia.

Lue lisää TAMKin blogista

 

Nuorisotakuusta tiedottamista on tehostettu Pirkanmaalla

Takuulla tekemistä -projektin puitteissa on noin vuoden ajan kirjoitettu blogitekstejä ja julkaistu videoita, jotka on suunnattu erityisesti nuorisotakuun piiriin kuuluville nuorille. Tähän mennessä projektin puitteissa julkaistuja videoita on kaikkiaan 40 ja blogitekstejäkin lähes 30. ESR-rahoitteisen projektin toteuttajana on Tampereen ammattikorkeakoulu ja projektipäällikkönä toimii Helena Tirronen.

 
Mukana projektityöskentelyssä on ollut myös viestinnän ja liiketalouden opiskelijoita Virroilta. Virtain opiskelijat ovat työskennelleet pääosin Ylä-Pirkanmaan alueella, joten niin videoissa kuin blogissakin näkyy runsaasti tuttuja kasvoja Virtain seudulta.

 
Virtain alueelta videoiden avulla kerrotaan muun muassa Etsivä nuorisotyö -toiminnasta, Virtain seurakunnan nuorisotoiminnasta, Kiekko Karhujen ja lukion yhteistyöstä sekä Karhun askel -työpajasta.


– Saimme hyvin vapaasti ideoida Ylä-Pirkanmaan alueella, joten seutukunta saatiin hyvin näkyviin projektissa. Onnistuin myös saamaan blogitiimiin mukaan erittäin innostuneita opiskelijoita. Videot puolestaan suoritettiin osana yritysviestinnän kurssia, kertoo projektissa mukana ollut lehtori Heli Antila TAMKin Virtain toimipisteestä.

 Takuulla tekemistä -blogi

Korkeakouluasiamies aloittaa Sastamalassa

Sastamala_021114Sastamalan seutu saa oman korkeakouluasiamiehen. Korkeakouluasiamiehen tehtävänä on toimia linkkinä tamperelaisten korkeakoulujen ja Sastamalan seudun välillä. Tehtävässä aloittaa vuoden 2015 alussa Tampereen ammattikorkeakoulun koulutuspäällikkö Olavi Kopponen.

Toimitusjohtaja Mikko Nieminen Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:stä pitää nyt solmittua kumppanuussopimusta Pirkanmaan maakuntakorkeakoulun kanssa tärkeänä.

– Meillä on Sastamalan seudulla jo hyvin toimiva ammatillinen koulutus ja aikuiskoulutus yritysten kanssa, nyt avaamme yhteistyötä tiiviimmin ja aktiivisemmin korkeakoulujen kanssa. Seudullisen elinkeino-ohjelman valmistelun yhteydessä nousi esille tarve lisätä yhteistyötä korkeakoulusektorin suuntaan. Tavoite on se, että pk-yritykset pystyisivät hyödyntämään korkeakoulujen tarjoamia palveluita entistä enemmän, Nieminen kertoo.

Yrityksille yhteistyö korkeakoulujen kanssa voi olla esimerkiksi konkreettisia, yritystä hyödyntäviä tutkimus- ja kehittämispalveluita, mittauspalveluita, opinnäytetöitä, kartoituksia, markkinaselvityksiä tai opiskelijoiden lopputöitä.

Yksi keskeinen tavoite toiminnassa on myös se, että korkeakouluissa opiskelevat nuoret saavat tietoa seudun yritysten ja muiden työnantajien työmahdollisuuksista. Tätä tavoitetta voidaan edistää korkeakouluasiamiehen toimesta siten, että yrityksistä saadaan välitettyä tietoa korkeakoulujen suuntaan ja vastaavasti opiskelijoille tehdään paikallisia yrityksiä tunnetuksi.

– Seudun yrityksillä on ollut erityisesti haasteena löytää asiantuntija- ja toimihenkilötehtäviin työntekijöitä. Tämän yhteistyön kautta pyrimme vaikuttamaan myös tähän asiaan, Nieminen sanoo.

Sastamalan seutu on ollut koko maakuntakorkeakoulutoiminnan ajan aktiivisesti mukana toiminnassa, alueella on toiminut neuvottelukunta, mutta ei tähän mennessä korkeakouluasiamiestä.

– Meillä on jo korkeakouluasiamies Ikaalisissa, Mänttä-Vilppulassa ja Virroilla, joten on luontevaa, että toiminta laajentuu nyt myös Sastamalan seudulle, kertoo Pirkanmaan maakuntakorkeakoulun toiminnasta vastaava TAMKin koulutusjohtaja Ari-Pekka Anttila.

Yhteistyösopimus on tehty vuosiksi 2015–2017. Sastamalan seudun osuus korkeakouluasiamiehen resursoinnista on 25.000 euroa.

– Pystymme hyödyntämään toiminnan rahoittamisessa pääosin aiemmasta hanketoiminnasta vapautunutta kuntarahoitusta, joten toiminta ei vaadi erillisiä lisäresursseja, Nieminen toteaa.

Kehittämisen työpaja yrityksille tulossa

Korkeakouluasiamiehen ensimmäisiä tehtäviä on tutustua alueen toimijoihin ja ajankohtaisiin haasteisiin sekä kartoittaa kehittämisen painopistealueita. Korkeakouluasiamiehenä aloittava TAMKin konetekniikan koulutuspäällikkö Olavi Kopponen on ollut käynnistämässä Sastamalassa muutama vuosi sitten järjestettyä insinöörikoulutusta ja työnjohtokoulutusta, joten hänellä on jo tuntumaa alueen yrityksiin.

–Mielestäni yritysmaailman tulee olla toiminnassamme ykköshyötyjä, korkeakoulu tulee sitten perässä. Korkeakoulukaan ei voi hyvin, jos meillä ei ole hyvinvoivaa teollisuutta ja muuta yritystoimintaa, Kopponen sanoo.

Korkeakouluyhteistyön suunnittelu käynnistyy jo tänä syksynä. Tavoitteena on järjestää marras-joulukuussa alueellinen kehittämisen työpaja alueen yrityksille ja muille toimijoille, joka toimii samalla myös maakuntakorkeakoulutoiminnan ja asiamiehen lanseeraustilaisuutena.

Korkeakouluasiamiehen tuleva työpiste tulee olemaan Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n tiloissa Sastamalassa.

Lisätietoja:
– toimitusjohtaja Mikko Nieminen, Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy, mikko.nieminen@yrityssastamala.fi, p. 040 589 0606
– koulutusjohtaja Ari-Pekka Anttila, Tampereen ammattikorkeakoulu, ari-pekka.anttila@tamk.fi, p. 0500 644 267
– korkeakouluasiamies, koulutuspäällikkö Olavi Kopponen, olavi.kopponen@tamk.fi, p. 040 593 7398

Kuvassa: Sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat TAMKin rehtori Markku Lahtinen (vas.), Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Mikko Nieminen, korkeakouluasiamies Olavi Kopponen ja TAMKin koulutusjohtaja Ari-Pekka Anttila.

Suomalaiset ja saksalaiset ystävät tapasivat jälleen!

017Tampereen ammattikorkeakoulun maakuntakorkeakoulutoiminnan vastuuhenkilöt työskentelivät kaksi päivää Saksassa. Maanantai 5.5. varattiin tiiimin oman työn tekemiseen. Tuttu Bernkastel-Kues´in kaupunki Mosel-joen rannalla oli inspiroiva ympäristö. Huhtikuussa järjestettyjen aluellisten työpajojen anti purettiin lähivuosien toimintasuunnitelmaksi.

Tiistaina 6.5. aamuvarhain ajaa hurautettiin Oberweselin raatihuoneelle. Aamupäiväksi Rheinland-Pfalzin osavaltion Hunsrückin ja Welterbe Oberes Mittelrheintal LEADER-toimintaryhmät olivat järjestäneet yhteistyöneuvottelun. Paikalla olivat toimintaryhmien vetäjien lisäksi Oberweselin koulutoimen ja FC Bingenin edustajat. Keskustelun lopputuloksena päätettiin jatkaa ja laajentaa LEADER-yhteistyötä ohjelmakaudella 2014-2020. Yhteistyö on aloitettu vuonna 2010 Poko ry:n ja saksalaisten toimintaryhmien välillä.

Tutustuminen LEADER-rahoituksella totetutettuihin projekteihin oli iltapäivän teema. Käynti Oberweselin Mittelrhein-Realschule plus -koulussa oli erittäin kiinnostava. Saksalaisen koulutusjärjestelmän erilaisuus suomalaiseen verrattuna tuli kerrattua. Unesco-projektikoulun status näkyi ulkoisten puitteiden lisäksi oppilaiden tekemien projektien monipuolisuudessa ja heidän kohteliaassa käytöksessään.

Oberweselin kaupunginpuutarha, kulttuuritalo, multimediaesitykset ja kiertokäynti fransiskaanien perustamassa luostarissa olivat päivän kohokohta. Multimediaesitykset toivat satojen vuosien historian eläväksi. Luostarin raunioille oli syntynyt omaperäinen asuinyhteisö, jossa asuu vielä muutama perhe. Alue on kunnostettu yksityisen säätiön ja LEADER-rahoituksen avulla todelliseksi elämysmatkailun käyntikortiksi. Lorelei´n kallioita ihailtiin Reinin vastarannan näköalapaikalta. Unescon maailmanperintöalue Keski-Reininlaaksossa on kunnostettu ja alueelle on rakennettu luontoreittejä ja käyntikohteita.

021Illansuussa solmittiin ensimmäinen hankesopimus Simmernin kaupungissa Pro-Winzkinon kanssa. Suomalainen elokuva- ja kulttuuriviikko toteutetaan Simmernissä ja vastaava saksalainen viikko Pirkanmaalla useilla paikkakunnilla. Hankesuunnittelu on käynnistetty molemmissa maissa.

Lisätietoja: korkeakouluasiamiehet Maj-Lis Läykki (Ikaalinen), Otto Huttunen (Mänttä-Vilppula) ja Helena Kairamo (Virrat). Sähköposti etunimi.sukunimi@tamk.fi

 

Tervetuloa Hyvinvointia Sinulle -tapahtumaan Virroille 25. – 26.4.2014!

Tule yksin, työ- tai ystäväporukalla viettämään virkistyspäivää Virroille perjantaina 25.4. klo 12 – 19.  Päivän aikana voit ruokailla ja osallistua haluamiisi ohjelmiin.

Tampereen ammattikorkeakoulun bioanalytiikan ja fysioterapian opiskelijat tekevät erilaisia mittauksia, esimerkiksi kolesteroli-, verensokeri-, ja kehonkoostumusmittauksia, ja esittelevät hyvinvointialan osaamista.

Hyvinvointia_sinulle_perjantain ohjelma

Lauantaina 26.4. klo 10.00 – 15.00 vietetään koko perheen puuhapäivää.

Hyvinvointia_sinulle lauantain ohjelma

HIETANEN_VALTTERI_01_13

Virtolaislähtöinen jääkiekkoilija Valtteri Hietanen jakaa nimmareita ja on juontajan haastateltavana lauantaina klo 12 – 13. Hän pelasi päättyvällä kaudella JYP:n joukkueessa.

Tervetuloa!

 

 

 

Tradenomikoulutus alkaa aikuiskoulutuksena Ikaalisissa – hakea voi 1.4.2014 asti

Tamk2-paavo-pykalainen-48-3093469493-O
Rikastuspajaa ja purkuistuntoa – mitä ihmettä?

Ensi syksynä Ikaalisissa on luvassa täysin erilaista aikuiskoulutusta, joka tähtää aikuisten tradenomitutkintoon liiketalouden koulutuksessa. Opiskelu onnistuu mainiosti työn ohessa. Jos olet aikonut suorittaa korkeakoulututkinnon ja samalla saada hienoja uusia kokemuksia, verkostoja ja tarpeellisen työkalupakin, niin olet erittäin tervetullut mukaan upeaan joukkoon!

Uusi toteutusmuoto

TAMKin asiantuntijat ovat rakentaneet koulutusta jo innolla, ja hakuaika on parhaillaan menossa.
Koulutus pohjautuu vahvasti alueelta tulleisiin tarpeisiin – mm. palvelumyyntiä ja verkkoanalytiikkaa on sisällytetty ohjelmaan kyselyjen pohjalta. Kohderyhmää on kuunneltu tarkalla korvalla ohjelman suunnittelussa. Tavoitteena on että opiskelijat ovat valmistuttuaan liiketoiminnan monipuolisia osaajia ja tuntevat erityisesti pk-yritysten toimintaympäristön ja työtehtävät. Heillä on valmiudet toimia asiantuntijana erilaisissa liiketalouden alan tehtävissä.

Opetussuunnitelma muodostuu lukukauden mittaisista moduuleista. Opetus toteutetaan monimuotoisesti erilaisia työtapoja yhdistelemällä lähitapaamisissa ja niiden välisellä etäopiskelulla. Lähitapaamiset ovat yleensä kerran kuussa ennalta sovittuina päivinä, sisältäen mahdollisesti iltaohjelman ja yöpymisen opiskelijoiden valitsemalla tavalla.

Pajoja ja istuntoja – siis mitä?

Rikastuspajassa opiskelija tai opiskelijapari valmistelee alustuksen opettajan kanssa sovitusta aiheesta; alustus voi olla muodoltaan esitys, video, yrityskäynti, vierailija tms., ja jatkua keskusteluna, harjoituksina, tiimitöinä, yritysvierailuna tai muin aihetta syventävin keinoin. Purkuistunto taas tarkoittaa tapaamista, jossa tehtävänä ollut aihe käsitellään tiimissä opettajan ohjauksessa ja annetaan palaute.

Lisäksi luvassa on harjoitustyöpajaa (konkreettisia harjoituksia, esim. budjetointia taulukkolaskentaohjelmalla), kielipajaa ja oppimistehtävien avausistuntoja jolloin opiskelijat muodostavat opettajan esittelemästä lähtökohdasta (triggeri) itselleen uuden oppimistehtävän ja sille tavoitteet.

Kannattaa osallistua

Opiskelusta tulee paitsi hyödyllistä, myös erittäin antoisaa ja rikastuttavaa. Etäjaksojen aikana verkostot toimivat aktiivisesti ja helpottavat itsenäistä tiedonhankintaa oppimistehtävän aiheesta. Koulutukseen sisältyvä kehittämistehtävän toteuttaminen voi tapahtua esim. työpaikalla sen tarpeisiin.

Lisätietoja ja hakuohjeet: www.tamk.fi

Teksti: Maj-Lis Läykki