Infotilaisuus Virroilla avoimen korkeakoulun opinnoista 21.8.2008

Virtain koulutustarjotin laajempi kuin koskaan

Avoimen korkeakoulun opintoja on Virroilla tänä syksynä tarjolla enemmän kuin koskaan aiemmin. Virtain kansalaisopisto järjestää perusopintokokonaisuudet tiedotusopista sekä kasvatustieteestä ja aikuiskasvatustieteestä. Tampereen kesäyliopisto järjestää sosiaaligerontologian perusopinnot ja ensimmäistä kertaa Virroilla on tarjolla myös runsaasti avoimen ammattikorkeakoulun kursseja: informaatiotekniikka, viestintätaidot, informaatioteknologia, talous- ja finanssimatematiikka, English for work and business, kirjanpito ja tietotekninen laskentatoimi, kokonaisvaltainen markkinointi ja kilpailukeinot sekä markkinointiviestintä, brändit ja imagomarkkinointi. Opintojaksot ovat Pirkanmaan ammattikorkeakoulun elokuussa alkavan liiketalouden koulutusohjelmaa.

- Toivoisin, että ihmiset lähtisivät innolla opiskelemaan, kun opintoja on tarjolla omalla paikkakunnalla. Kansalaisopiston opintokokonaisuudet on räätälöity ihan virtolaisia varten. Kokoontumisia on viikoittain ja tutorit auttavat opinnoissa, vakuuttaa sivistystoimenjohtaja Tuula Jokinen.

Avoimen korkeakoulun opintoja voi suorittaa työn ohella. Niin Jokinen kertoo itsekin tehneensä ja sanoo opiskelukokemustensa olleen hyviä ja avartavia. Esimerkiksi kasvatustieteen opinnot sopivat kaikille lasten vanhemmille. Osallistuakseen ei tarvitse olla kasvatusalan ammattilainen tai suunnitella yliopisto-opintoja. Avoin korkeakouluopiskelu sopiikin kaikille pohjakoulutuksesta ja iästä riippumatta.

- Ihan tavalliselle duunarillekin näitä opintoja voi suositella. Kokemusta on, sillä itsekin lähdin aikanaan ilman ylioppilastutkintoa avointen korkeakouluopintojen pariin ja 60 opintoviikon jälkeen hain yliopistoon. Opiskelun kautta voi löytää uusia virikkeitä elämään, vakuuttaa yliopettaja Helena Kairamo.

Avoimen korkeakoulun opinnot sopivat hyvin myös täydennyskoulutuksena. Tänä päivänä puhutaan elinikäisestä oppimisesta, joten uusia näkemyksiä asioihin tarvitaan aina. Paitsi, että opiskelu voi olla hauska ja antoisa harrastus, avaa se myös aivan uudenlaisia työmahdollisuuksia.

Toteutuakseen alueelliset opinnot tarvitsevat kymmenkunta opiskelijaa yhtä opintokokonaisuutta kohden. Liiketalouden opinnot suoritetaan koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa, joten yksikin halukas pääsee opintoja suorittamaan. Uusia opintoja voidaan räätälöidä myös opiskelijoiden toiveiden perusteella. Tästä syystä Virtain kansalaisopisto, Pirkanmaan ammattikorkeakoulu/ maakuntakorkeakoulutoiminta ja Tampereen kesäyliopisto järjestävät keskustelutilaisuuden opiskelusta ja opinnoista. Tilaisuus järjestetään Virtain kirjastossa Pirkanmaan ammattikorkeakoulun Toriseva – salissa torstaina 21. elokuuta kello 18.

Keskustelutilaisuuden tavoitteena on esitellä avoimen korkeakoulun opintoja sekä mahdollisuutta siirtyä avoimen korkeakoulun kautta tutkinto-opiskelijaksi. Myös Virroilla alkavat kurssit esitellään. Lisäksi yleisö voi kertoa omista opiskelutoiveistaan ja keskustella vapaasti kaikista opiskeluun liittyvistä ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Mukaan keskustelemaan voi tulla, vaikkei olisikaan itse aikeissa aloittaa opiskelua.

Virrat21082008.pdf