Kone- ja tuotantotekniikan AMK-insinöörikoulutus alkaa Sastamalassa
Tampereen ammattikorkeakoulu aloittaa kone- ja tuotantotekniikan AMK-insinöörin tutkintoon johtavan koulutuksen Sastamalassa syksyllä 2010. Koulutus on opetusministeriön lisärahoituksella järjestettävää muuntokoulutusta ja siihen voivat hakea opistotason tutkinnon suorittaneet insinöörit ja teknikot. Koulutuksen ideointikokous pidetään Sastamalan koulutuskuntayhtymän tiloissa 8.10.2009 klo 16.00 alkaen.
"Koulutuksen tarve on lähtenyt aidosta yritysten ja elinkeinoelämän tarpeesta. Koulutus on yksi aito työnäyte Tampereen ammattikorkeakoulun ja Sastamalan koulutuskuntayhtymän vahvasta aluekehitysajattelusta. Uskon, että molemmilla on hyvät kokemukset yhteistyöstä ja sen onnistumisesta", kertoo kuntayhtymän johtaja, rehtori Antti Lahti.
Lahti pitää koulutusta merkittävänä Lounais-Pirkanmaalle ja Kaakkois-Satakunnalle. Ammattikorkeakouluopetus on uutta, tasokasta ja työelämän kaipaamaa koulutusta seutukunnalle. "Hanke toimii myös hyvin työnäytteenä konkreettisesta maakuntakorkeakouluyhteistyöstä", Lahti sanoo.
Rehtori Markku Lahtinen Tampereen ammattikorkeakoulusta pitää tärkeänä sitä, että maakuntakorkeakoulun puitteissa on mahdollista toimia myös niillä paikkakunnilla, joilla ammattikorkeakoululla ei ole omaa toimipistettä. "Tämä on mahdollista paikkakunnilla, joilla on yhteistyökumppani, jonka tiloissa opetus järjestetään", Lahtinen sanoo.
TAMKilla on jo hyviä kokemuksia Mäntässä järjestetystä tuotantotalouteen suuntautuneesta AMK-insinöörikoulutuksesta. "Tulevaisuudessa koulutusta voidaan mahdollisesti järjestää tarpeen mukaan muillakin aloilla", Lahtinen sanoo. Pirkanmaan ammattikorkeakoulu järjestää Sastamalassa sairaanhoitaja (AMK) -tutkintoon johtavaa koulutusta.
AMK-insinöörin tutkintoon johtava koulutus kestää 1- 3 vuotta opiskelijoiden pohjakoulutuksesta riippuen. Opinnot järjestetään pääasiassa Sastamalassa. Opetus on järjestetty siten, että tutkinto on mahdollista suorittaa työn ohessa. Koulutukseen on varattu Sastamalassa 20 opiskelijapaikkaa.
Tampereen ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulu yhdistyvät 1.1.2010. Uuden ammattikorkeakoulun nimeksi tulee Tampereen ammattikorkeakoulu.
Lisätietoja:
Lehtori Pauliina Paukkala, Tampereen ammattikorkeakoulu, p. 040 800 4257, pauliina.paukkala@tamk.fi
Antti Lahti, Kuntayhtymäjohtaja, rehtori, Sastamalan koulutuskuntayhtymä, p. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi
|
|