Agrologikoulutus alkaa Virroilla
Agrologin (AMK) koulutus alkaa ensi vuoden tammikuussa TAMKin Virtain toimipisteessä. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) kanssa sen tutkintovaatimusten mukaisesti.
- Koulutus tulee todelliseen tarpeeseen, sillä Pirkanmaalla ei ole tähän asti ollut AMK-tasoista agrologikoulutusta, kertoo koulutusta suunnittelemassa ollut koulutuspäällikkö Heikki Toijala TAMKista.
- Maatalouden harjoittaminen on vaativaa työtä, eikä maatila enää välttämättä yksistään elätä. Koulutuksella maatilayrittäjät ja muut alalla toimivat voivat parantaa ja päivittää osaamistaan. Koulutus avaa mahdollisuuksia kokopäiväisiin tai sivutoimisiin uusiin tehtäviin. Agrologeille löytyy työpaikkoja paitsi omalta maatilalta myös asiantuntijatehtävissä pankeissa, kunnissa, vakuutusyhtiöissä ja maatalouskaupassa. Työpaikkoja löytyy myös EU-tukiavustajina, jotka neuvovat muita maatalousyrittäjiä tukihakemusten teossa, kertoo Toijala.
Opiskella voi työn ohessa
Koulutus käsittää keskeiset maatilatalouden opinnot, kuten kasvinviljely, kotieläintalous, metsätalous ja maaseudun yritystoiminta. Lisäksi opiskellaan ympäristönhoitoa ja luonnonvarojen käyttöön liittyviä asioita. Koulutus toteutetaan aikuiskoulutuksena ja opintoja järjestetään paljon verkko- ja etäopintoina. Tutkinnon voi suorittaa työn ohella ja harjoitella voi vaikka omalla maatilalla.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu vastaa koulutuksen sisällöstä ja lähiopetus järjestetään pääosin Virroilla. JAMKin opettajat vastaavat suurelta osin ammattiopetuksesta, mutta myös TAMKin opettajat ovat mukana opetuksessa.
Agrologikoulutukseen haetaan ammattikorkeakoulujen yhteishaussa 13.9.-15.10.2010.
Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Heikki Toijala, p. 040 010 3396, heikki.toijala@tamk.fi